Muottiin valetut ihmiset

Vastikään on vastaani tullut muutamia normeihin liittyviä asioita. "Tällainen sinun pitäisi olla ja tästä se vastakkainen sukupuoli tykkää".  Kutsun tällaista kelanauhaa lammaslauma-ajatteluksi. Seuraa johtajaa on nykyisin medialeikki, jota käydään muotivillitysten ja trendien välityksellä. Muoti-ilmiöt kuuluvat olennaisesti ihmiskunnan kehitykseen, mutta asian negatiivinen puoli on siihen liittyvä yhteisöllinen paine. Täytyy olla tietynlainen. Täytyy olla tietyn merkkiset housut ja oikean väriset kengät. Täytyy sopia laumaan. Täytyy yrittää miellyttää. Aivan kuin olisi olemassa jokin muotti, josta poikkeamalla olet virheellinen. Tämä ei ole tervettä ajattelua vaan yksinkertaisesti pelkoa olla oma itsensä. Toki tietty itsekriittisyys on aina paikallaan. Muutoin esimerkiksi sohvaperunaksi muuttuminen, syrjäytyminen ja toimettomuus voivat astua kuvioon mukaan. Laajemmassa mittakaavassa voimme kuitenkin nähdä kuinka nimenomaan tämä erilaisuuden pelko ajaa ihmiset toisiaan vastaan. Mies vastaan nainen, musta vastaan valkoinen, oikea vastaan vasen. Mutta ilman kylmyyttä ei olisi lämpöä, ilman vankeutta ei olisi vapautta. Vastakohdat täydentävät toisiaan ja jollain kummalla tavalla ne samantyyppiset ihmiset ja asiat hakeutuvat toisten samanlaisten luokse, muodostavat omia yhteisöjään jne. Maailma on varsin paradoksaalinen paikka.

Mielestäni muodin ja trendien tulisi olla ennen kaikkea itseilmaisun keino, jolla tuodaan esiin niitä omia erityispiirteitä. Luonnon monimuotoisuus on kuitenkin sitä elämän rikkautta. Harvempi ihminen haluaisi esimerkiksi syödä samaa ruokaa vuoden jokaisena päivänä. Mutta mitäpä jos haluaisikin? Pitäisikö kaikkien muidenkin alkaa sitten seuraamaan tätä villitystä? Näin laumasieluisuus toimii. Makuasioistahan voidaan kiistellä loputtomiin. Oma maku on tietysti aina paras, ja sitä sitten tyrkytetään muidenkin maisteltavaksi. Yksi erityisen klassinen esimerkki on hiustyyli. Kaljut ovat natseja ja hippien pitäisi mennä parturiin. Oma tyyli on kuitenkin sitä kuuminta hottia vaikka se sitten muistuttaisi Mikko Alatalon permistä.

Iltalehden nettisivuilta löytyy suuren suosion saavuttanut testi, jossa voi mitata kuinka täydellinen tyttö/poikaystävä vastaaja olisi. Tämän testin mukaan "täydellinen tyttöystävä" on:

• 168,87 cm pitkä ja painaa 61,38 kg.
• Vartalon tyyppi urheilullinen
• Luonne: sosiaalinen
• Palkka: 2000-2500
• Asema: työntekijä
• Haluaa lapsia
• Lihansyöjä
• Harrastaa kuntosalilla käyntiä
• Trendikäs
• Asuu isossa kaupungissa omistusasunnossa
• Urheilullinen vartalo
• Siniset silmät
• Ruskeat hiukset
• Harrastaa seksiä 1-3 kertaa viikossa ja on innokas kokeilemaan uusia asioita petipuuhissa
• Omistaa koiran
• Ei polta
• Ei ole tatuoitu
• Juo siideriä
• Viettää mieluiten iltaa ystävien kanssa
• Kannattaa HIFK:ta ja HJK:ta
• Suosikkiautomerkki on Audi
• Katsoo Salattuja elämiä
• Äänestää kokoomusta
• Ei usko Jumalaan
• Ei kannata kuolemantuomiota eikä turkistarhausta tai Natoa
• Kannattaa armomurhaa ja EU:ta

Näiden mittapuiden perusteella minä olisin aika kaukana täydellisestä tyttöystävästä. Mutta ei sen väliä, enhän minä ole edes tyttö. No haluaisinko sitten itselleni tällaisen tyttöystävän? Kysymys on jo lähtökohtaisesti absurdi. Ihmiset eivät ole paketteja, joiden elämän voi kirjoittaa tuoteselosteen tyyliin. Jos kuitenkin olet tällainen paketti niin onnittelut siitä. Ehkä sinua odottaa jossain täydellinen poikaystävä, joka on kanssasi henkisesti samalla tasolla.

Normeista vapautuminen edustaa mielestäni todellista kypsyyttä. Hevimörkö ja hipsteri ilmaisevat itseään eri tavoin ja molemmille löytyy tästä maailmasta oma paikkansa. "Vaatteet on mun aatteet" lauloi aikoinaan Maukka Perusjätkä. Omia näkökulmia voi tuoda esille siis tyyliseikkojen kautta. Kun omaa aatteen, jota on valmis tuomaan esille toisten arvostelusta huolimatta, on silloin vapaa kuin taivaan lintu. Monet ajattelevat äkkiseltään tämän lintujen vapauden liittyvän lentokykyyn, mutta sillä on myös toinen merkitys. Lintu laulaa omalla äänellään, välittämättä siitä kuka kuuntelee ja mitä kuuntelija mahtaa laulusta ajatella. Tämä on todellista vapautta. Pystytkö sinä samaan?

Tornio - rajattomien mahdollisuuksien kaupunki vai junttikulttuurin satama?

Pyydetäänpänpä heti kättelyssä anteeksi kaikilta niiltä, jotka saattavat pahoittaa mielensä tämän paikoitellen provosoivan tekstin takia. Älkää vetäkö pullaa väärään kurkkuun.  Meillä Torniossa on nimittäin sellainen tapa, että monia itsestäänselviä asioita ei sanota ollenkaan ääneen. Varsinkin eri sukupolvien välisessä kommunikaatiossa on hankala päästä samalle aaltopituudelle. Vaikeneminen on kaikkien kannalta helpompaa ja säästytään noloilta tilanteilta. Kirjoitin samaan aiheeseen liittyen jo viime syksynä, ja nyt kun olen (taas) muuttamassa Torniosta pois, ajattelin jatkaa siitä mihin edellisessä tekstissäni jäin. Tämä ei suinkaan ole testamenttini Torniolle, pikemminkin jonkin sortin välitilinpäätös, jossa valotan hieman syitä poismuuttooni. En niinkään sen takia että minulla olisi kauheaa tarvetta kertoa kaikille tekemisistäni, vaan sen sijaan uskoisin, että monilla nuorilla aikuisilla on sydämellään saman tyyppisiä tuntemuksia. 

Itselleni sekä muille vastavalmistuneille ajankohtainen kysymys on tietenkin elannon hankkiminen. Tämä voi siis tarkoittaa perinteisen työn hakemisen lisäksi mm. yrittäjäksi ryhtymistä, joka omalla kohdallani on hyvin varteenotettava vaihtoehto. Kysymys on enemmänkin siitä, missä, milloin ja kenen kanssa tämä tapahtuu. Oma erikoisosaamiseni liittyy ravintola- ja kulttuurialan toimintaan, ja olen yleisesti ottaen varsin luova ihminen. Sen takia kirjoittelen näitä tekstejäkin. Tunnen myös monia muita luovia ja monilta osin itseäni lahjakkaampia ihmisiä, jotka ovat  joko syntyneet tai ainakin opiskelleet Torniossa.  Lähestulkoon jokainen näistä rakkaista hengenheimolaisista on kuitenkin muuttanut täältä pois. Poikkeuksena mainittakoot muutamat taiteilijat ja muusikot, joiden työt heijastelevat äärimmäisen ahdistavia ja jokseenkin masokistisia aiheita. Heille Tornio tarjoaakin varsin sopivaa inspiraatiota. 

Miksi nämä nuoret tekijät sitten lähtevät pois? Minun diagnoosini on ummehtunut ja mummoutunut ilmapiiri. Yleinen vitsi on, kuinka Breznevin haamu leijailee kaupungin yllä. Uusia ajatuksia ei oteta vakavasti vaan ne poljetaan kyynisyyden suohon. Auta armias jos joku "hupparihörhö" aukaisee suunsa ja yrittää esittää rakentavaa kritiikkiä. Ei siinä ehdi saada lausetta loppuun, kun joku jo tokaisee: "Sinun pitää vain olla aktiivinen niin kyllä se työpaikka vielä sinullekin löytyy". Niin. Minä olen tallannut näitä katuja sen verran monta vuotta, että tiedän oikein hyvin joka ikisen kuppilan Suensaaren ja Kaakamon välillä. Jos kaljan tai roskaruuan myynti ei tunnu sopivalta uravaihtoehdolta niin aika heikko on työtilanne. Onneksi meillä on sentään monipuolista viihdetarjontaa. Pilkkikilpailuja ja Öölifestivaaleja. Johanna Tukiaista ja Teuvo Hakkaraista. Karaokea. Mitä nolompia esiintyjiä, sitä parempi. Jotain sellaista mitä ei kerta kaikkiaan pysty seuraamaan selvin päin. 18-35 vuotiaat saavat elää passivoivassa tyhjiössä. Yksi harvoista henkirei'istä on Pikku-Berliinin jami-ilta. Pitäkää se pyörimässä, pliis.

Olenko siis katkera kaikesta tästä? En. Päinvastoin, olen itse asiassa hyvin positiivisella mielellä, sillä minulla on omat suunnitelmani, joiden eteen teen töitä joka päivä. Tiedän hyvin mitä Tornio kaipaa, ja voi olla että palaan vielä tänne niitä asioita tarjoamaan. Tai sitten en. Se sanottakoot, että jos Tornio aikoo olla muutakin kuin nättejä katuja, joilla liikkuvat vain lumiaurat, hiekoituskoneet ja roska-autot, olisi korkea aika antaa näille nuorille tekijöille jonkinlaista porkkanaa. Keppiä on tullut niin paljon, että me olemme oppineet olemaan välittämättä siitä. Antaa tulla, toiselle poskelle myös! Toivottavasti ne virastoissa istuvat kahvinjuojat ymmärtävät kaivavansa itselleen kuoppaa aivan samalla tavalla kuin länsimaat asettaessaan pakotteita Venäjälle. Hupparisukupolvi tulee maksamaan ne teidän eläkkeenne, piditte siitä tai ette.

Minä lähden toistaiseksi Ouluun, muiden torniolaisten seuraksi. Siellä kuulemma katsotaan silmiin ja käydään asiallisia keskusteluja. Tornio kasvattaa sisäsiittoisuudellaan parempia sissejä kuin Ivalon rajajääkärikomppania. Kenties tästä johtuen mielessäni pyörivät erään varsin tunnetun sotilaan sanat mukulakivistä ja pokkuroinnista. Nyt eletään murroskautta ja sellaisiin typeryyksiin ei ole aikaa. Nuorissa on tulevaisuus.